Itsepäinen, tulinen ja pienellä sytytyslangalla räjähtävä pommi kuvaa meitä kahta paremmin kuin hyvin. Meillä on tapana ottaa tulisesti yhteen, huutaa suoraa huutoa vartin verran ja viiden minuutin päästä lyödään ylävitosia kun tilanne on tasoittunut. Meistä kumpikaan ei ole pitkävihainen vaikka toisen naama välillä pistää vihaksi. Meistä löytyy paljon muutakin kuin äkkipikaisuus ja kärsimättömyys. Jos ryhdymme johonkin, teemme sen kunnolla ilman tekosyitä. Jos välitämme jostain, välitämme niin paljon että se melkein tappaa meidät. Jos jokin asia on meille tärkeä, teemme kaiken sen eteen, oli tilanne mikä tahansa. Nämä asiat on meidän yhtiökumppanuudessa ehdottomasti ennemmin vahvuus kuin heikkous. Meitä varoiteltiin ja katsottiin hieman jopa kieroon kun päätimme lähteä yhdessä vetämään EasyFit Nokiaa. Todella monen mielestä tämä yhteinen projekti tulisi pilaamaan meidän välit sisaruksina. Itse emme hetkeäkään uskoneet tuohon varoituksen sanaan, koska tunnemme toisemme kuin omat taskumme. Mikä on sen parempi kuin tuntea yhtiökumppani paremmin kuin tunnet itsesi? Tiedät koska hänellä on paha olla tai kun hän on innoissaan jostain niin paljon ettei tahdo pysyä housuissaan. Meille on aina riittänyt se, että perhe ja lähimmät ystävät jaksavat uskoa ja luottaa siihen mitä me teemme ja haluamme viestiä maailmalle.
Olemme maatilalla kasvaneita typyjä, jotka arvostavat perhettä, työtä ja luonnonläheisyyttä pienellä urbaanilla tvistillä. Perheemme on hyvin äänekäs ja värikäs. Meillä ei ole koskaan ollut kahta samanlaista päivää elämässä ja jokseenkin vauhtia on riittänyt. Usein sitä tulee mietittyä miten meidän vanhemmat on selvinnyt neljän rasavillin lapsen kanssa. Välillä meillä pihassa pyöri vähintään kymmenen mukulaa kun touhuttiin erilaisia pihaleikkejä ja pelattiin sitä sun tätä. Aina jotain sattui ja jollain oli polvi tai kyynärpää auki, mutta se ei menoa haitannut. Kaikesta hulluudesta ja sekoilusta huolimatta meistä tais kasvaa jokseenkin yhteiskuntakelpoisia ”aikuisia”. Meidän perhe on aina pitänyt yhtä ja side perheen kesken tuntuu vain kasvavan. Rakkaus sisaruksia ja vanhempia kohtaan on järkkymätön. Voimme vain todeta että ilman perhettämme, emme olisi tässä.
Meitä kahta on aina yhdistänyt vahva side. Nuorempana nyrkit on viuhunnut useaan otteeseen. Nykyään nyrkiniskut ovat vaihtuneet halauksiin ja tsemppipuheisiin. Tuemme toinen toistamme tilanteessa kuin tilanteessa. Olemme työskennelleet yhdessä jo useamman vuoden. Kaikki lähti yhteisestä kiinnostuksen kohteesta nimeltä muoti. Ensin työskentelimme Sannin vaatemerkin SMI illimitén parissa enemmän ja vähemmän parin vuoden ajan, kunnes Liisa lähti miettimään omaa businesta. EasyFit Nokian oli ensin tarkoitus olla Liisan projekti, mutta jostain syystä koimme, että yhdessä siitä tulee vielä makeempaa. On huomattavasti helpompaa tehdä töitä ja jakaa vastuu kahden henkilön kesken kuin puurtaa yksin itsensä burnoutin partaalle. Siitä meidän voimavara tulee, olemme yhdessä paljon tehokkaampia kuin yksin. Yrittäjyys ei ole aina ruusuilla tanssimista ja sen takia on hyvä olla joku johon tukeutua. On paljon päiviä jolloin tuntuu että maailma kaatuu niskaan, ja kun sitä vähiten odotat, siskosi tulee ja halaa sinua sanoen että kaikki järjestyy!
Tästä se lähtee MEIDÄN yhteinen uusi projekti Hymyä ja hyvää tuulta-blogi. Haluamme jakaa ajatuksia muodin, hyvinvoinnin, treenauksen ja meidän intohimojen parista. Välillä kirjoitamme yhdessä ja välillä erikseen. Toivottavasti saamme aikaan jotain mikä antaa teille inspiraatiota, ajatuksia tai vaikka vain hyvää iltalukemista.





